KESÄLEIRI 27.-29.6.2025!

Missä?

Keiteleen Hietalassa,
Hietalantie 40, Keitele.

Leiripaikalla on ulkohuussit eikä siellä ole juoksevaa vettä. Kädet pestään vessan jälkeen järvestä kannetulla vedellä ja saippualla. Myös käsidesiä on saatavilla.

Kenelle?

Leiri on tarkoitettu 6-13 vuotiaille lapsille ja varhaisnuorille. 
Eli 2012-2019 syntyneille.

Yli 13-vuotiaat voivat osallistua leirille isosina/apuohjaajina.
Kysy lisää Helenalta.

Leirimaksu

Leiri on Keiteleläisille ilmainen.

Muualta tuleville lapsille leirimaksu on 20 euroa ja sisarusalennus 5 euroa.

Vastuuhenkilöt

Leirinjohtaja:
Helena Tabell (044-3417423)

Sekä kerhoista tuttuja ohjaajia.
Lisäksi monia muita aikuisia ohjaamassa ja auttamassa.

Toiminta

Raamiksilla saadaan kuulla opetusta Raamatusta, katsoa näytelmiä ja lauletaan.

Vapaa-ajalla pelataan, leikitään, syödään hyvää ruokaa usein sekä vietetään aikaa uusien ja vanhojen kavereiden kanssa.

Leirillä ollaan pääasiassa ulkona, joten vaatetuksessa kannattaa varautua myös sadesäähän.

 

Yöpyminen

Lapsi voi yöpyä kotona tai leiripaikalla omassa/ystävän teltassa. Leiripaikalla ei ole mahdollisuutta majoittua sisätiloissa.

Ohjeita/sääntöjä

  • Pidetään hauskaa.
  • Ollaan kaikille ystävällisiä.
  • Kuunnellaan ja totellaan aikuisten ohjeita.
  • Tullaan paikalle pillin soidessa.
  • Pysytään leirialueella (ilmoitetaan aina leirinjohtajalle tai muulle leirin aikuiselle, kun poistutaan leirialueelta)
  • Uimarannalle ja järveen mennään vain aikuisen luvalla sovittuna uintiaikana.

! PUHELIMIA säilytetään ohjatun toiminnan aikana omassa teltassa/repussa. Niitä käytetään ainoastaan vapaahetkillä. Leiripaikalla ei ole latausmahdollisuutta. Seurakunta ei vastaa rikkoutuneista tai hävinneistä laitteista. Tärkeissä tapauksissa lapsi voi lainata ohjaajan puhelinta. Vanhempi voi ottaa yhteyttä tarvittaessa leirinjohtajaan. !

Mitä mukaan

Leiripaikalla yöpyville:

  • Majoittumistarpeet (teltta, makuupussi/peitto, tyyny, alusta/patja)
  • Peseytymistarvikkeet
  • Halutessaan voi ottaa oman tärkeän unikaverin tms.

Kaikki (myös päiväkävijät):

  • Säänmukaiset vaatteet (lämpöiselle ja sadesäälle)
  • Kengät, joilla on hyvä juosta. Kumisaappaat sadesäälle.
  • Riittävästi vaihtovaatteita
  • Uimapuku ja pyyhe.
  • Aurinkorasva
  • Oman nimikoidun juomapullon voi myös ottaa mukaan.